Muuttotauko ja murhaaja lempikahvilassani
Ihan vain ilmoitusluontoisesti tiedoksi, että tämä viikko menee muuttotouhuissa ja kenties vielä seuraavakin, mutta sitten palailemme jälleen kirjojen pariin. Tai kirjoja täällä luetaan toki nytkin, menossa on taas yksi Jo Nesbøn dekkari. Väitän aina, että en lue paljonkaan dekkareita, mutta niiltä muutamilta suosikeiltani (Nesbø, Liza Marklund ja pari muuta) luen kyllä yleensä melkein kaiken. Eli kai minä sitten luen dekkareitakin aika paljon. En vain yleensä keksi niistä mitään mielenkiintoista sanottavaa, joten en useinkaan bloggaile niistä täällä.
Nesbøstä tykkään erityisesti siksi, että hän rakastaa Osloa niin paljon ja linkittää melkein kaikki tapahtumat ihan omille kotikulmilleni, lempikahviloihini ja tuttuihin puistoihin. Yhdestä haastattelusta luin, että Nesbø kirjoittaa kirjansakin aivan meidän lahellämme sijaitsevassa kahvilassa, en tosin ole koskaan törmännyt mieheen siellä. Mutta iltakävelyllä alkaa joskus yllättäen hyytää, kun hetkeksi unohdan, että eihän se juuri tässä puistossa seikkaillut sarjamurhaaja ollutkaan oikeasti totta.
Selällesi paranemisia!
Hannele, lähinnä luen siis Jo Nesbøtä ja Liza Marklundia ja sitten muitakin norjalaisia dekkaristeja, koska yritän tutustua norjalaiseen kirjallisuuteen mahdollisimman laajasti. Tietysti olen myös aina ja ikuisesti suuri Agatha Christie-fani ja pari Dan Browniakin olen lukenut, vaikka ne ärsyttivätkin kovasti. Pienenä luin myös paljon Maria Langia. Suomalaisia dekkaristeja en ole lukenut melkein ollenkaan (tosin ne Maria Kalliot kiinnostavat, samoin Eppu Nuotion dekkarit, ei vaan ole tullut vastaan missään) Muutenkin dekkari-tuntemukseni on melko heikko.
Mutta siis Nesbø ja Marklund on niitä joita voin hyvillä mielin suositella kaikille! :-)
Muuttotohinan keskellä luin muuten Natalja Kljutsarova Kolmannessa luokassa. En muista milloin viimeksi olisi naurannut niin paljon lukiessani. Minun täytyy kuitenkin varoittaa, että minulla on kummallinen huumorintaju; minua naurattaa sellaiset asiat, jotka eivät toisia tunnu huvittavan ollenkaan ja joskus olen lukenut ihan vakavissani jonkun kirjan ja kuullut sitten jälkeenpäin sen sisältäneen mitä mainiointa huumoria. Minulla ei ainakaan taida olla tyypillinen suomalainen huumorintaju, kun suomalaiset humoristit eivät minua ole hetkauttaneet. Norjalaisen Erlend Loen huumori sen sijaan puree ja on mielestäni ihanan viatonta, ainakin verrattuna venäläiseen huumoriin. (Tämä kappale oli siis viittaus erääseen "kaukaiseen" toivomukseesi kuulla niistä kirjoista, jotka ovat hauskuuttaneet blogisi seuraajia;))
Huumorintaju on mielenkiintoinen juttu. Yleensä ihmiset pitävät itseään huumorintajuisina ja niitä huumorintajuttomina, joilla on erilainen huumorintaju kuin itsellä. Minä taas uskon, että kaikilla ihmisillä on huumorintajua, mutta huumorintajulajeja on vaan tosi erilaisia. Sen takia minusta on ollut outoa, kun ihmiset laittavat seuranhakuilmoituksiin vaatimuksen huumorintajusta. Minusta se pitäisi määritellä tarkemmin, minkälaista huumoria ollaan etsimässä. Toisen ihmisen väittäminen huumorintajuttomaksi on yleensä suuri loukkaus. Kiusaajat usein myös puolustavat itseään väittämällä, ettei uhri ymmärtänyt heidän huumoriaan.
Odotan muuten innolla John Irvingin uusinta, sillä jotkin hänet kirjansa ovat saaneet minut kierimään lattialla, eiryisesti Kaikki isäni hotellit. Minulla on myös Irvingiin liittyvä hauska muisto, mitä muistellessa saan nauraa omalle herkkäuskoisuudelleni. Minusta vapauttavinta ja terapeuttisinta naurua on omalle typeryydelleen nauraminen. Iselleen ei voi koskaan nauraa liikaa;)
Sonja, mä olen ajatellut aina aivan samalla tavalla! Ei voi sanoa onko joku huumorintajuinen vaan kyse on siitä onko toisella samanlainen huumorintaju kuin itselläni. Samanlainen huumorintaju on itselläni ehdoton välttämättömyys ystävyys- ja parisuhteessa. En vain koe oloani läheiseksi ja rennoksi, jos toinen ei tajua vitsejäni tai vitsittömyyttäni.
Tuure, Oslo on aika ihana paikka, monella tapaa! :-) Ja tervetuloa blogiini!